Muistitietoa Mäki-Vehkaojalta

Muistitietoa Anna ja Heikki Vehkaojan ajalta Mäki-Vehkaojalla

 Nurmolaisilla on ja oli ulkosarkoja Yli-Nurmossa. Asutusta ei juuri ollut 1800- luvun alussa, mutta tervahautojen paikkoja löytyy. Mikko ja Susanna muuttivat Ylijoelle Jaskarin sarkaan vuonna 1823. Yllättävää on, että he eivät tulleet Mikon omaan Soinin sarkaan, joka on Ylijoella, tästä 4-5 km eteenpäin. Lapsia heillä oli jo kaksi. Paikan niminä olivat Vehkaoja ja Vehkamäki. Vehkaojasta tuli Mikon ja Susannan sukunimi. Tupa valmistui vuonna 1823. Vanhasta tuvasta on dokumenttina jäljellä tuvan päädyn harjahirsi. Ensimmäinen tupa oli aika pieni, ja kun uusi tupa valmistui, vanha tupa siirrettiin läheiseen Kuusistoon. Sekin on hiljattain purettu.

Suku laajeni. Kustaa Mikon poika asui vielä kokonaista Vehkaojaa, mutta hän jakoi talon kahdelle pojalleen. Kustaa Kustaan poika sai Rinta-Vehkaojan ja Jaakko Kustaan poika Mäki-Vehkaojan. Ajankohta lienee vuosi 1873. Vanhin pojista, Juho Kustaan poika, muutti Laulateen Saareen. Hänen vaimonsa oli Liisa Matintytär Syrjänmäki. Heidän sukunimensä vaihtui Saareksi. Heidän lapsistaan vanhin oli Anna Juhon tytär Saari, joka oli syntynyt Vehkaojalla 19.4.1874 ennen perheen muuttoa Laulateen Saareen. Anna meni naimisiin Heikki Hermannin poika Kimpimäen kanssa vuonna 1896.

Heikki oli Ylijoelta. Hänen isänsä oli Herman Kimpimäki (Välimäki), jonka vanhemmat olivat Juho Juhon poika Kimpimäki (Huumo) ja Kaisa Juhon tytär Ryssy. Heikin äiti oli Maija Kreeta Kivimäki ja isä Heikki Aho Peräseinäjoelta.

Mäki-Vehkaoja oli myytävänä. Nuoripari Anna ja Heikki tekivät rohkean päätöksen. He ostivat maatilan. Myyjinä olivat Annan setä Jaakko ja hänen vaimonsa Sanna. Hinta oli 5100 mk. Hintaa pidettiin yleisesti hyvin korkeana. Eivät he siinä tule pärjäämään. Hakalan Iisakki- paapa oli ainoa optimisti: Antaa nuorten koittaa. Maatilan kauppa tehtiin vuonna 1897 ja yhteiseksi sukunimeksi tuli Vehkaoja.

Heikki Kimpimäellä oli kolmen vuoden Amerikan passi vuosiksi 1890-1893. Hän ei ehtinyt olla siellä pitkään. Osan ajasta hän oli vielä sairasti. Heikki- paapa on kertonut, että hän sai pankista hyvin lainaa, kun pankissa luultiin, että hänellä oli hyvin rahaa, kun hän oli ollut Amerikassa. Jaakon vaimon äiti jäi Mäki-Vehkaojalle. Hänelle tuli eläkesyytinki Mäki-Vehkaojalta.

Jaakko ja Sanna Vehkaoja perheineen muuttivat Ylistaroon Näykkilän sotilasvirkataloon vuokralle. Kun he lähtivät Nurmosta, Sanna Vehkaojan ehdoton tavoite oli, että mennään mahdollisimman lähelle kirkkoa, ja se onnistui. Näykkilä oli lähellä kirkkoa.

 Ennen oli sukulaisten keskinäinen yhteyden pito paljon aktiivisempaa kuin nykyisin. Yhteyden pito Ylistaroon jatkui. Tämän kirjoittaja muistaa, kun Näykkilän paapa tuli kylään Vehkaojalle, hän ei osannut olla jouten. Hän oli vikkelä ja hyvä tekemään pärekoppia. Niitä tehtiin tuvassa. Taisi olla vähän ikävä vanhalle kotipaikalle.

 Työnteko Mäki-Vehkaojalla alkaa

 Vuosisadan vaihde on ollut voimakasta työnteon aikaa. Asuinrakennusta korjattiin ja laajennettiin perusteellisesti, pellot pantiin kuntoon, alettiin kasvattaa hyvää karjaa ja metsätkin pantiin kasvukuntoon. Uusi navetta valmistui. Siitä tuli oikein monumentti: kaksinkertaiset kiviseinät. Kivet olivat kalliosta lohkottuja järkäleitä, joiden ulkopinta oli veistetty tasaiseksi. Kuinka se oli mahdollista sen ajan tekniikalla? Kattorakenteet olivat taitavasti tehty, kevyesti pyöreästä puusta. Tämän kirjoittaja vei rakennusinsinöörin katsomaan katon rakenteita. Insinööri sanoi että, rakenteiden olisi pitänyt aikaa jo romahtaa. (Nykyisin tämä kivinavetta on kuivan tavaran varastona. HLa:n huom.)

Anna hoiti karjaa. Hän vei voita junalla Seinäjoelle ja Vaasaan. Lapset auttoivat sitä myöten, kun ikää karttui. Renkejäkin oli ja varmaan piikojakin, joista ei juuri ole muistitietoa. Wilhelmi Saarimäki Kourasta oli jo vuonna 1904 töissä 17 -vuotiaana. Hän on kertonut: Kello 5 aloitettiin ja tehtiin pitkää päivää. 5 kertaa päivässä syötiin. Ei hän väsynyt.

Heikki oli mukava mies. Kun työvoimaa alkoi olla myös omasta takaa, aikaa löytyi myös perusparannuksiin. Alkoholin käyttö oli tavallista siihen aikaan. Kerrotaan, että kun Heikki leikkasi ruista sirpillä, hän vei pullon noin 50 metrin päähän ja sanoi itselleen: saat tuon, jos leikkaat tuonne asti. Sitten hän leikkasi sinne asti ja sanoi: en annakkaan ja vei pullon taas palan matkaa eteenpäin. Heikki pani pellot niin hyvään kuntoon, että taksoituslautakunta ei kerran uskonut, että Heikki ja Anna olivat saaneet suuren karjan tuottamaan niin pieneltä pinta-alalta hyvin. Lautakunta mittasi pellot ja joutui toteamaan, että oikein on. Vero kun maksettiin pinta-alan mukaan. Peltoa oli kaikkiaan vajaat 20 hehtaaria.

Kun pellot olivat kunnossa, ja työvoimaa myös omasta takaa, aikaa löytyi metsän perusparannuksiin. Metsää oli vähän yli 100 ha ja Heikki- paapa kaivoi hyvät ojat metsiin. Ne on perattu uudelleen vasta 1980- luvulla.

Vehkaojan sarka oli 3 km pituinen. Kaukaisin peltolohko oli aivan saran toisessa päässä. Heikki rakensi tien sinne saakka. Raivaaja teki myös itselleen muistomerkin. Tien puolivälissä, Haapoosalon korkeimmalla kohdalla, on molemmin puolin tietä kivet. Toisessa on kaiverrus HV 1928 ja toisessa HV 1930.

Elämää Vehkaojalla

Elämään Vehkaojalla kuului hyvin koviakin aikoja. Neljä lasta, 5-vuotias Juho, 4-vuotias Anna, 2-vuotias Sofia ja vuoden ikäinen Heikki, kuolivat kurkkumätään viikon sisällä vuonna 1908. Se oli varmasti kova paikka. Kolme vanhinta sentään jäi eloon, ja myöhemmin syntyi vielä neljä tyttöä.

Vehkaojan suvun uskonnollisuus on ollut vakaata talonpoikaista. Ylistarossa suku on suuntautunut enemmän evankeliseen liikkeeseen ja Nurmossa taas heränneisiin. Mitään jyrkkiä rajoja ei toki ole ollut. Tämän kirjoittaja muistaa vanhan ajan seurat Vehkaojan suuressa tuvassa. Sähkövaloa ei vielä ollut. Öljylamppu katossa tai joskus kaasulamppu, joka

oli hämmästyttävän tehokas valaisemaan. Joku aloitti virren, sitten hiljaisuus, vain kaasulampun kohina kuului, sitten puhe. Olennaista oli, että luova tauko kuului seuroihin. Seuroja pidettiin usein, varsinkin sodan jälkeisenä aikana. Vehkaojan tupa oli aina täynnä väkeä. Sähkö tuli Vehkaojalle vuonna 1947. Heikk-paapa oli silloin jo kuollut, mutta Anna vielä elossa. Anna-mumma oli hyvä veisaamaan ja aloitti usein virsiä. Hänellä oli kaunis, vahva ääni, joka kuului hyvin. Varmaan tuntisin sen vieläkin. Virret aloitettiin seurapenkistä.

Paapa ei ollut laulaja. Mutta seuroista paapan kerrotaan sanoneen: Ei ole kovin tärkeää, kuinka hyvin muistaa tai ymmärtää seurapuheen; se jää meihin ja tulee esiin tarpeen tullen. Minä olin Annan ja Heikin ensimmäinen lasten lapsi. Paapalla oli jo silloin aikaa. Hän kertoi paljon monenlaista. Muistan elävästi, kun paapa istui takkakivellä ja kertoi muurahaisista. Olen monesti ihmetellyt, kuinka hän tiesi niistä niin mahdottoman paljon. Minullakin oli keppi ja kuljin kumarassa paapan kanssa. Tädit ihmettelivät, kuinka paapalla oli niin paljon aikaa Toivolle, vaikkei sitä ollut ollut aikoinaan omille lapsille.

Heikki- paapa kuoli kesäkuun 14. päivänä 1941 76 vuoden ikäisenä. Armeijan liikekannallepano oli silloin jo menossa ja jatkosota alkamassa, mutta isäni Hermanni pääsi vielä Seinäjoelta paapan hautajaisiin. Anna-mumma kuoli marraskuun 12. päivänä 1952. Hänkin oli kuollessaan 76 vuoden ikäinen.

Eri sukupolvilla on usein hyvin erilaiset elämän muodot ja vaiheet. "Kysykää menneiltä sukupolvilta. Katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt ja seuratkaa heidän uskoansa."

Huhtikuu 2014 Toivo Vehkaoja

Toivo Vehkaoja oli 1991 perustetun
Vehkaojan sukuseuran ensimmäinen 
puheenjohtaja vuoteen 2004 asti.
Hän asuu Liisa-vaimonsa kanssa
Vehkaojalle rakentamassaan
"eläkeläistalossa".

KIVINAVETTA. Kuvassa vasemmalta isä Heikki Vehkaoja, lapset Herman, Annikki, Maija, äiti Anna edessään Elsa ja oik. Liisa. Anna näyttää odottavan Elmaa.

Ylistaroon muutaneiden Jaakon ja Sannan toiseksi vanhin (vanhin lähti ja jäi Amerikkaan) poika Juho Vehkaoja, s. 1882, ja Aina Aila, s. 1892, lähdössä kihlamatkalle. Heidät vihittiin 1.6.1913. (HLa)